Riikka

Riikka

Olen Riikka ja olen asunut Raahessa 6-vuotiaasta. Taustalla on se melko tavallinen raahelaisen tarina: isä tuli Rautaruukille töihin ja koko perhe muutettiin mukana. Raahesta tuli meidän perheen kotikaupunki. Nykyään minulla on Pattijoella oma koti ja perhe.

Omat vanhempani asuvat Raahessa kotitalossa, jonka isä rakensi 90-luvulla. Minä olen käynyt Raahessa ala- ja yläasteen, lukion ja ammattikorkeakoulun. Pari kertaa olen käväissyt opiskelemassa maailmalla, mutta aina olen Raaheen palannut.

Minun kolme lastani ovat koululaisia ja aktiivisia harrastajia. Ollaan huomattu vuosien aikana, että Raahesta löytyy tosi hyviä porukoita; urheilujoukkueita, koululuokkia, työyhteisöjä, naapureita, kerhoryhmiä. Minulle raahelaisista on tullut ystäviä, vaikka ei sukulaisia ollakaan. Tutuiksi on tulleet myös Raahen maisemat ja maastot meren lähellä ja metsissä. Täällä on meidän perheelle hyvät olosuhteet asua omassa rauhassa, mutta silti palveluiden lähellä. Monipuoliset ja edulliset harrastusmahdollisuudet ovat myös lapsiperheelle tärkeitä. Arki pyörii ruuhkavuosina töiden, koulun ja harrastusten rytmittämänä, jäljelle jäävällä vapaa-ajalla on ihanaa vain olla ja kotoilla, ulkoilla ja rauhoittua.

Olen kotonakuuhkaaja, koska viihdyn hyvin kotona, täällä Raahessa. Olen mukana tässä kampanjassa Raahe-lähettiläänä, koska Raahe on minusta ihan hyvä paikka ja siitä on kiva kertoa muillekin.

Riikka

Katso mitä muuta Riikka on tarinoinut!

Kevät – mikä ihana vuodenaika!

Kevät – mikä ihana vuodenaika!

Kevät on aina ollut suosikkini vuodenajoista. Olen aina tykännyt vuodenaikojen vaihtumisesta, keväästä erityisesti, koska se tuo mukanaan niin paljon kivoja asioita ja mukavaa vaihtelua pitkän talven jälkeen. Ja onhan keväällä ilmassa jo uuden kesän ja lomien odotus.
Lue
Raahessa on hyvä harrastaa

Raahessa on hyvä harrastaa

Nyt kun kaikenlainen järjestetty ja ohjattu harrastustoiminta on pakollisella pitkällä tauolla, on ollut hyvää aikaa pohtia, miten iso ja tärkeä asia onkin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja jokaiselle löytyy se oma harrastus ja siihen sopiva porukka ja paikka.
Lue
Kotona tuoksuu jo joulu

Kotona tuoksuu jo joulu

Joulu on hiipinyt taas askeleen lähemmäksi. Viikonloppuna kotona kuuhkatessa ehdittiin touhuta monenlaista. Saatiin sopivasti lunta, että päästiin lumileikkeihin ja laskemaan mäkeä lähipuistoon.
Lue
Kävelyretkellä talvisena lauantaina

Kävelyretkellä talvisena lauantaina

Tässä muutama kuva lauantaiselta kävelyretkeltä. Hiljaista oli Pattijoen kylällä pakkasaamuna, rauhassa sai kävellä.
Lue
Joulunavaus saa raahelaiset liikkeelle

Joulunavaus saa raahelaiset liikkeelle

Raahen kaupungin joulunavaus sai taas mukavasti raahelaiset liikkeelle. Härkätorinpuiston puissa syttyivät perinteisesti erilaiset jouluvalot, joista saadaan tänäkin vuonna äänestää kauneimpia valoja.
Lue