Tarja

Tarja

Hei! Olen Tarja, raahelainen ”paluumuutto-kuuhkailija”. Lastentarhanopettaja ja viimeiset 20 vuotta toiminut yrittäjänä. Elämäni kaupungit: Kotka (1963)–RAAHE–Kajaani–Oulu–RAAHE–Espoo–Helsinki–Espoo–Oulu–Helsinki–RAAHE. Kierros maailmalla kesti 33 vuotta, kunnes keväällä 2019 oli paluumuuton aika takaisin kotikaupunkiin.

Vuonna 1987 vastavalmistuneena lastentarhanopettajana lähdin Raahesta ”isolle kirkolle” ihan vaihtelun vuoksi ajatuksella ”Nyt tämä paikka on nähty, kiitos”. Pääkaupungissa vierähti 10 vuotta, mutta kannatti; löytyi aviomies ja syntyi kaksi upeaa lasta, jotka toistaiseksi asuvat Helsingissä.

Mutta kummasti se Raahe vaan veti puoleensa lomilla. Kun lomalle lähdettiin, lapset kysyivät jo ennen kehäkolmosta, joko ”Rautaruukin piippu näkkyy? ” Oli se riemua kun se viimein sitten näkyi ja päästiin taas Raaheen mummolaan.

Katselin monta vuotta vapaa-ajan asuntoa/tonttia Raahen seudulta, mutta eihän niitä mökkipaikkoja niin vaan vapaudu täältä meren ääreltä. Kunnes viimein 2014 nappasi! Mökkipaikka meren rannalta löytyi ihan kivenheiton päästä lapsuuden maisemista Siniluodosta. Mökki rakentui pikavauhtia (vaikka olin luvannut aviomiehelle, ettei projekti ala 5 vuoteen) ja ajattelin, että nyt on Raahe-kaipuu täytetty.  Mitä vielä, paheni vaan!
Syksyllä 2018 päätin laittaa ihan pienen ilmoituksen Raahen Seutuun: Halutaan ostaa tontti Wanhasta Raahesta. Eihän se montaa kymppiä maksa, se ilmoitus meinaan. No tulihan se vähän tyyriimmäksi kuin olin ajatellut….

Nyt valmistellaan innolla joulua täällä Wanhassa Raahessa, Kauppakadun alkupäässä. Tätä on niin odotettu; saadaan hiippailla koirien (sheltit Sisu 12,5 v ja Martta 1,8 v) pitkin idyllisiä katuja ja olla kotona. 

Kotikuuhkaajana taidan olla enemmän semmoinen moderni kuuhkaaja. Täällä Raahessa se onnistuukin erinomaisesti, koska palvelut pelaa ihan jokaisella osa-alueella. Paremmin kuin Hesassa tai Oulussa – kiitos monipuolisen yritysverkoston.   

Tätä ilosanomaa haluankin Kotonakuuhkaajana kertoa niille, jotka eivät ihan vielä ole rohkaistuneet tänne muuttamaan. Arki täällä on niin helppoa ja aikaa jää muuhunkin kuin autossa istumiseen, kunhan vaan malttaa asettua tänne. Ollaan iloisia jokaisesta uudesta tulijasta ja luvataan olla tukena ja apuna, jotta pääsette kotiutumaan nopeasti tänne hienoon kaupunkiin. 

Minun tarinani tulevat olemaan ihan tavallisia sattumuksia arjesta ja juhlastakin, sitten kun tämä #koskakorona hellittää. 

”Pitää käydä kaukana, jotta voi nähdä lähelle” – pitää paikkaansa. Asumishistoriani perusteella voin sanoa: meillä Raahessa asiat on hyvin! Haastan just sut kertomaan, mikä juuri sinusta on täällä hyvin. Yksikin asia riittää. Kerro se yhdelle ystävälle, työkaverille tai satunnaiselle kulkijalle, saadaan kaupungin hyvät puolet esille.

Kuuhkailemisiin,
Tarja 

Katso mitä muuta Tarja on tarinoinut!

Koiramaisia puuhia

Koiramaisia puuhia

Minusta on muotoutunut vannoutunut koiraihminen reilun parinkymmenen vuoden aikana. Elämä ilman koiraa/koiria tuntuisi oudolta. 
Lue
Entisvanhasta sometusta ja joulukuuhkailuja Katinhännästä

Entisvanhasta sometusta ja joulukuuhkailuja Katinhännästä

Joulutunnelma alkaa hissukseen hiipiä tänne Wanhan Raahen kaduille, myös tänne meidän upouuteen kotiin Katinhäntään. Tätä on niin odotettu!
Lue