Tita

Tita

Työni teen nyt kotikaupunkimme puutarhurina. Siihenkin eksyin vähän kohtalon johdatuksesta, kun pitkähkön yrittäjyyden jälkeen pohdin elämälleni suuntia. Pitkään ehdin hoitaa ihmisiä ja opettaa muitakin hoitamaan ihmiskehoa suurena kokonaisuutena. Yrittäjyyden loputtua totesin vahvuutenani olevan puutarhurin hommat, joten hain kesätöihin parantamaan mielestäni aika surkealla tolalla olleita rakkaan kotikaupunkini viheralueita ja puistoja. Sillä tiellä ollaan, sillä sain vakuutettua osaamiseni olevan tarpeen ja jälkeä syntyvän. Täydellä sydämellä.

Raahe on tarjonnut minulle avioliiton ja perheen lisäksi ihanan paikan asua perinteisessä maalaisympäristössä Haapajoenkylällä Arkkukarissa. Majakarin vanha pirtti on tarjonnut hirsiensä suojassa huikeita elämyksiä. Vuosien varrella jälkikasvu varttui, ja perheenjäseninä on ollut myös liuta kissoja, koiria ja olipahan hevosiakin vuosikausia. Nykyään tallissa talvehtii lauma kanoja kukon keralla. Talon ympärillä kukoistaa laaja puutarha.

Minä tuon tähän kotonakuuhkailuun iloisen tuulahduksen täältä syrjäkyliltä. Raahen elävät kylät starttaavat heti ydinkeskustan ulkopuolelta. Ei meiltäkään ole matkaa keskustaan kuin 12 kilometriä. Keskustan asukkaaksi ei minusta ole, sillä rakastan vanhaa pirttiämme ja sen sijaintia omassa rauhassa. Neljä hehtaaria riittää tontiksi monenlaiseen harrastukseen naapureita häiritsemättä. Talon vierellä virtaa Haapajoki, joka laskee Isolahteen ja ympärillä on ihanat metsät ja meren rannat. Niiden suurkuluttaja tunnustan olevani. Aktiivinen australianpaimenkoira Rieko vetää pitkille lenkeille joka ikinen päivä. Meillä on tilaa ja mahdollisuuksia patikoida, pyöräillä, lumikenkäillä tai hiihtää upeissa maisemissa ihan kotipihalta lähtien vain.

Syrjäkylillä asumisessa on ehdotonta glooriaa elämän laadun mittarilla. Tosin sen eteen on tehtävä myös enemmän töitä. Syrjässä asumisessa yhteisöllisyys voi nousta isoonkin osaan. Naapuriapua annetaan, ja täällä on hyvä porukkahenki. Maalla ei nillitetä pienistä, kun laveammat tilat tuovat väljyyttä elämään kaikin tavoin. Täällä on tilaa olla ja hengittää vapaasti omassa rauhassa. Pikkukaupungin pikkukylät ovat ihmisläheisiä ja ihania paikkoja elää!

Tita

Katso mitä muuta Tita on tarinoinut!

Kesä kaikilla

Kesä kaikilla

Neljä vuodenaikaa on valtava rikkaus täällä Suomessa. Vuodenkierron kulku tuo elämään rytmiä ja selviä vuodenaikaan liittyviä puuhia. Nyt on kolat ja lumilapiot viimein uskaliaasti kannettu kesävarastoon yhdessä talvivaatteiden kanssa. Maailma vihertyy ja alkaa kukkia kovaa vauhtia. Täällä kylillä isännät ja emännät nujakoivat rangoista polttopuita kuivamaan, kuopsuttavat pihassa ja kasvimailla, sekä virittelevät pihagrillejään taas tuottamaan vaihtelua ruoanlaittoon.
Lue
Kevät keikkuen tulevi!

Kevät keikkuen tulevi!

Kirjoittamisen hetkellä taivaalta lappaa räntää kiverän tuulen keralla. Menneellä viikolla kuvasin nokkosperhosta Itsenäisyydenpuistossa kevään ensimmäisistä krookuksista mettä aurinkokelillä onnellisena imemässä. Sydän sykähti ilosta – talvehtiminen on onnistunut ja ruokaa on nälkäisille tarjolla! Varhaiset kukkijat ovat tärkeitä elämälle äärimmäisissä olosuhteissa. Tästä syystä säästän aina metsän raivauksissa raidat. Ne tarjoavat pörriäisille kevään mesitankkauspaikat kukkiessaan. Kevään varhaisimmat kukkijat tarjoavat ensiryypyt sokereita niin pörriäisille kuin katsojillekin. Ensimmäiset kevätkukkijat eivät jätä ketään kylmäksi.
Lue
Koronakuuhkaajat kevään odotuksessa

Koronakuuhkaajat kevään odotuksessa

Nyt ollaan taas kaikki koronakuuhkaajia. Jälleen on paljon kivaa suljettu pois elämästä, mutta perustoiminnot pelaavat. Suomalainen on nöyrä luonne, joten melkoisen mukisematta otamme vastaan mitä ylhäältä annetaan. Jopa vaalien siirto on jouduttu hyväksymään välttämättömänä toimena. Kaupat ja apteekit ovat auki, ja siellä ollaan mahdottoman huomaavaisia. Käsidesiä, maskeja ja etäisyyksiä pidetään. Itselleni maskin käyttö on jokseenkin vastenmielistä, mutta "man has to do, what man has to do" eli kiltisti huurruttelen silmälasejani maskin kanssa julkisilla paikoilla.
Lue
Meitähän ei talvi yllätä!

Meitähän ei talvi yllätä!

Pakkasta ja lunta on piisannut, ja lisää lumitöitä sataa suorastaan haastavia määriä. Siinä missä etelässä liikennekaaos on hetkessä käsillä, pohjoisessa jyräytetään dieselit käyntiin ja lähdetään lumitöihin. Raahessa on sangen hyvin varustettu aurauskalusto. Ahkerina ovat kaupungin omat koneet ja työmiehet, mutta myös urakoitsijoille riittää lumitöitä. Kiinteistöjen omistajat ovat varmaan helisemässä lumen määrästä, mutta koneet kuskaavat lunta kaupungista lumenkaatopaikoille melkoista rallia. Tämähän täällä osataan.
Lue
Kultaista valoa

Kultaista valoa

Elämysmaailmani kolme ikävintä kuukautta vuodessa on marraskuusta tammikuun loppuun oleva pimeän aika. Se tahtoo viedä innon, mehut ja luovuuden mennessään. Sen sijaan se antaa talviunta kuin karhuille konsanaan. Tavallaan se on kuitenkin tarpeellinen seisakki, jossa unohdetaan suorittaminen ja keskitytään elpaantumiseen. Ei ole pakko jos ei halua. Kaamos on huilin aikaa.
Lue
Oikean talven kauneus

Oikean talven kauneus

Joulun aikaan satoi pysyvä lumi Raaheenkin. Näytteitä saatiin aiemminkin, mutta pysyvä lumi satoi 23.12.2020.  Maailma valoistui lumen heijastaessa kuunkin kajon tuhatkertaisesti takaisin. Vanhanaikainen talvi on niin minun juttuni! Rakastan lunta ja sen tuomaa pehmeyttä sekä kauneutta maailmassa! Lumi tarjoaa myös monia harrastusmahdollisuuksia. Heti ensimmäisen 10 sentin kerroksen jälkeen moni näkyi kaivelleen sukset ja moottorikelkat käyttöön.
Lue
Vuoden 2020 tilinpäätös on ouvosti houkutteleva

Vuoden 2020 tilinpäätös on ouvosti houkutteleva

Aina vuoden vaihtuessa  mielessä pyörii jonkinlainen tilinpäätös. Yksi kokonainen kalenteri on päivä ja hetki kerrallaan eletty läpi. 12 kuukautta on sisältänyt paljon henkilökohtaista ja sitten myös paljon suurempiakin tasoja. Kurkistetaan ensin mennyttä vuotta, jotta voidaan tähyillä ja visioida seuraavaakin.
Lue
Lapsiystävällinen Raahe

Lapsiystävällinen Raahe

Raahe on panostanut hurjan paljon lapsiin useita vuosia. Minulla on kosketuspintaa asiaan kahdelta suunnalta. Tulevaisuuslautakunnan jäsenenä päätettävänä on mm. varhaiskasvatukseen ja kouluverkostoon liittyviä kysymyksiä. Sitä on kehitetty mittavin panoksin uusien ja ajanmukaisten koulujen rakentelussa. Moni 70-luvulla rakennettu koulu on käyttöikänsä päässä, joten paljon on investoitu rakentamalla uutta ja tarkoituksenmukaista. Työ jatkuu pitkälle tulevaisuuteen, ja kouluverkkoselvitys odottaa nurkan takana. Se onkin sitten tosi kinkkinen pureskeltava.
Lue
Minun Raaheni on minun Onneni

Minun Raaheni on minun Onneni

Minä olen kiertänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ympäri maailmaa, ja aikuisuudessakin sama levoton veri ei antanut asettua aloilleen. Sitten tapasin elämäni rakkauden, ja 8-tietä pitkin päädyin Raaheen. Elämä oli ollut juuretonta, mutta heti kun näin vanhan punaisen pirtin joen rannalla, aloin kasvattamaan juuria rantatörmään. Ne eivät sieltä enää irtoa. Jos runko kaatuu, niin kanto jää.
Lue